Taas.

Mitä minä edes elämällä teen?

Mikään ei muutu. Kaikki on turhaa.

Tulen koulusta, menen huoneeseeni sulkien kaikki ovet perässäni.

Katson maahan, en sano sanaakaan.

Avaan viimeisen oven, ja astun pimeimpään nurkkaan.

Sekoan.

En saa henkeä.

Itken.

Hukun pimeyteen.

Nostan pääni etsiäkseni jotain.

Veitsi.

Tartun kiinni, ja huomaan lähes nauravani.

Että voisin viimein päästää irti elämästä.

En pysty ajattelemaan selkeästi.

Itken taas, kun tajuan, että en minä kuitenkaan kuole.

Heitän veitsen lattialle ja itken.

Vetäydyn nurkkaan taas itkemään.

Pelkään ikkunasta paistavaa, heikkoa valon sädettä.

Tunnen itseni mielipuoliseksi.

Antakaa minun kuolla.

Uskottelen itselleni tämän olevan unta.

Mutta en herää.

Itken monta tuntia pimeässä, ja huomaan että on jo ilta.

Valo on kadonnut, mutta maailma pelottaa minua yhä.

Tappakaa minut jo.