Nyt kun jälkeenpäin muistelee,

Elämä tuntui silloin pelkältä joka päiväiseltä tuskalta.

Kaikki maailmassa näytti silmissäni mustalta, ja olin itse vajonnut syvälle pimeyteen.

Meidän maailmamme olivat aina erilaiset. Ovat yhä.

Ehkä sen takia me emme koskaan voineet ymmärtää toisiamme.

Tai ehkä sydämemmme olivat juuri niin lähellä toisiaan,

että ne haavoittuivat kohdatessaan.

Odotanko minä yhä loppua tälle maailmalle?