Viimeisen kolmen päivän aikana olin jälleen päätynyt valitsemaan kuoleman.

Tänään tajusin, ettei minulle ole muuta tietä.

Jos en pidä elämisestä, enkö saisi kuolla?

Ei, kaikki väärin.

Ei se ole sitä, etten pidä elämästä.

Päätin jo, että kuolen vasta sitten kun olen voinut sanoa todella eläneeni.

Mutta pelkään tuskaa, surua, yksinäisyyttä.

Tämä sattuu niin paljon.

Tiedän, etten voi elää näin.

Minun täytyy tehdä jotain.

Mutta käsiäni painaa raskaat kahleet, enkä pääse niistä irti.

Olen kuin häkkiin lukittu lintu.

En pääse pois.

Kaikki tiet on tukittu, kaikki vaihtoehdot ovat kadonneet.

Mitä... minä... teen... nyt?

Kaikki sattuu niin, että haluaisin kuolla.

Mutta miksen ole jo kuollut?

Minä haluaisin elää katumatta päivääkään.

Haluaisin hymyillä kuten sinä.

Jos itkisin joskus, ei se haittaisi.

Nyt itken jatkuvasti.

Miksi se sattuu näin paljon?

Vaikka verta ei tule, se vain sattuu.

Sattuu niin paljon, että haluaisin kuolla pois.

Mitä minä nyt teen?