Eikö ole outoa, eikö ole surullista,

kuinka iloinen minun täytyy olla,

vaikka tämä sattuu näin paljon?

Mitä niin väärää minä olen tehnyt,

että kaikki syytökset ja rangaistukset lankeavat vain minulle?

Minä tiesin kyllä,

että maailma on epäreilu.

Minä tiesin kyllä että on pahoja ihmisiä,

jotka eivät saa vastoinkäymisiä osakseen.

Minä tiesin kyllä että olen olemassa ihmisiä,

joiden ei pitäisi koskaan kärsiä, mutta kärsivät silti.

Minä tiesin kyllä.

 Mutta tämä on jo liikaa.

Miksi? Miksi juuri minä? Miksi aina minä?

Joskus uskon tosissani, että kaikki koituu vain minun kohtalokseni.

Mutta ehkä tarkoitukseni ei ole kärsiä vaan kestää.

Ehkä jos kestän tämänkin, minä tulen vahvemmaksi.

Ehkä seuraavalla kerralla se ei satu enää niin paljon.

Mutta mietin, että tarkoittaako se vahvemmaksi tulemista,

vai totunko minä siihen?