Tiedän että saan hänet kiroilemaan.

Saan hänet huutelemaan loukkauksia.

Saan hänet pyytämään mahdottomuuksia.

Lopulta hän palaa luokseni anteeksi pyydellen.

Syyllisyydessään hän alkaa rukoilla minun ääntäni.

Kun annan hänelle anteeksi, hän tekee mitä tahansa.

Kieroa eikö? Julmaa eikö? Kamalaa eikö? Sydämetöntä?

Virnistelen tyytyväisenä kuin olisin syyllinen kaikkeen pahaan,

mutta todellisuudessa haluan täyttää tämän aukon sydämmessäni.