Asiat joiden ei pitäisi tapahtua,

tapahtuvat.

Asiat joiden ei missään nimessä pitäisi tapahtua,

tapahtuvat.

Juuri näin ei saanut käydä.

Toistelen sitä päässäni päästäen kirosanoja suustani.

Haluaisin imeytyä maahan, haluaisin kadota.

Äkkiä kauas pois täältä.

Ketä minä huijaan nyt? Itseäni?

Aivan kuin en olisi muka aavistanut tätä.

Aivan kuin en olisi hiljaa mielessäni odottanut tätä.

Aivan kuin en olisi toivonut.

Enkö toivonutkin?

Vai johtuiko se siitä että en jaksanut odottaa.

Vai siitä etten kestänyt sitä epävarmuutta.

Vai sitä että halusin tuntea kuinka pystyn ohjailemaan asioita mieleni mukaan.

Asioita, siis ihmisiä.

Enkö minä esittänytkin osani hyvin?

Enkö minä teeskennellytkin viatonta kokoajan?

Aivan kuin en huomaisi mitään.

Ajoin hänet nurkkaan, provosoin, laitoin sanomaan asioita jotka vaikuttivat muihin.

Aivan kuin en olisi vieläkään saanut tarpeekseni.

Mutta kuten he kaikki, tämäkin torni vielä kaatuu.

Se romahtaaa, hajoaa, murskautuu palasiksi.

Niin ettemme mekään enää puhu toisillemme,

kuten eivät hekään minulle,

kuten en minäkään heille.

Koska he eivät voi antaa anteeksi?

Koska he eivät halua kokea tuntemaansa kauhua?

Koska he pelkäävät tulevansa satutetuksi uudestaan?