"Prinsessat eivät kiroile", hän kuiskutti korvaani,

ja leikkasin hänen omansa irti.

"Prinsessat eivät valehtele", hän kiemurteli,

ja revin hänen kielensä irti.

Hän nauroi kippurassa kiroutunutta käkätystään,

suu tulvien verta jota hän sotki ympäri lattiaa,

polkiessaan maata jaloillaan kivun sekaisesta naurusta

ja minä työnsit sormeni hänen silmiensä lävitse.

Hän huusi tuskasta sanatonta mongerrusta

ja iskin pesäpallomailalla hänen aivonsa hajalle.

Sitten minä nauroin,

kun hän lakkasi liikkumasta,

ja nauroin ja nauroin ja nauroin,

kunnes hän työntyi taas esiin peilikuvastani,

ja taas me olimme siinä.

Aina vain me kaksi.