Kaikki ovat aina kuunnelleet minua.

Kaikki kuuntelevat aina yksinäistä,

kaltoinkohdeltua, surullista ja onnetonta lasta.

Mutta en ole se ihminen enää.

Siksi tuntuukin pahalta,

kun kukaan ei halua enää kuunnella.

Kuakan ei halua tietää mitä ajattelen.

Se tuntuu pahalta siksi etten ole tottunut siihen.

Se tuntuu myös pahalta siksi,

että kaikki kuuntelevat kyllä silloin kun olen surullinen,

itsetuhoisia tarinoitani eilispäivistä,

kaikki kuuntelevat kyllä kuinka  silloin kuin minä menen rikki,

mutta kukaan, ei kukaan halua kuulla kuinka onnellinen minä olen.

Koska he eivät voi enää verrata itseään minuun,

eivätkä huokaista helpotuksesta,

kuinka hyvin kaikki on heillä verrattuna tähän roskaan.