Jotenkin sinä pysäytit minut.

Jotenkin sinä hiljensit minut.

Jostain syystä en saa enää sanaakaan sanotuksi,

Sillä kerrankin minulla on jotain pysyvää,

Jonka yli minun ei tarvitse itkeä.

Ei, kyllä minä itken, itken paljonkin,

Paljon enemmän kuin ennen,

Niin paljon että joudun valehtelemaan.

Vielä enemmän minuun sattuu,

Voi se sattuu niin paljon.

Ja joka kerta kyyneleeni vierivät alas poskiltani,

Niin helposti ja tuskaisen näköisesti,

Että pelkään satuttavani enemmän sinua joka katsot minua niin.

Vaikka kyllä se sattuukin.

Jokainen sanasi myrskyää sisälläni ja repii minua kuin paperia.

Puolet minusta vain kuolee ja kituu kukkien takaisin sekunneissa

Kun toinen osa yrittää pysyä sinä ihmisenä johon sinä rakastuit.

En taida onnistua kovin hyvin,

Vaikka sanoit ettet halua minun muuttuvan sellaiseksi mitä en halua olla.

Mutta nuokin sanat räjähtelevät sisälläni ja tulen hulluksi.