Vajoan polvilleni, uppoan pimeyteen,

kuihdun ruttuun, hajoan,

käppyräksi, kuin lakastuva lehti,

kuin auringossa kuivuva rikkaruoho,

pidellen itsestäni kiinni,

kuin oksentaisin pahan olon pois,

revin silmiäni, ne täyttyvät kyynelistä,

tai ehkä verestä,

sikäli kun kohtelin niitä niin huonosti,

kaadun maahan toistellen itselleni,

"taas minä olen yksin" ja rukoilen nimeäsi,

rypien itsesäälissä, kirkuen äänettömästi apua,

minä makaan lattialla, pimeässä itkien,

silmät tuskasta verisinä, levitän sitä kaikkialle,

sotken vasten kasvojani, pesen käteni siinä,

hautaan itseni maahan, leikkien mattoa,

ei, ei minun tarvitse edes leikkiä,

sillä eihän kukaan näe,

kukaan ei huomaa, sinä et ole täällä,

jos sinä et ole täällä niin kukaan ei välitä.

Ja taas minä olen yksin,

ääni toistaa päässäni,

taas minä olen yksin,

se huutaa ja huutaa ja huutaa,

"taas minä olen yksin"