Kuinka voisin purkaa ulos tätä pahaa oloa?

Minulla ei ole enää ketää jolle puhua.

Minulla ei ole enää yhtäkään ratkaisua.

Minä en voi viiltää enää ranteitani,

enkä satuttaa itseäni mitenkään, hän näkee ne.

Minä en voi upota huumeisiin, ei, en minä,

kuinka voisin enää olla saastaisempi kuin nyt?

Minä en voi enää huutaa, ei, ei näitä asioita,

ei näistä puhuta, ei kukaan ymmärrä.

Minä en voi enää tappaa itseäni, en minä oikeasti halua,

enkä minä pystyisi, ei kun minulla on hänet,

en halua satuttaa häntä, en halua satuttaa ketään.

Mutta minä itken joka hetki, joka ikinen hetki,

kun sinä katsot, kun olen yksin, minä itken,

minä en ole enää mitään, yhtäkkiä olen mitätön.

Minä, Jasmin, loppujen lopuksi, mitätön.

Voi kuinka naurettavalta se kuulostaakaan lapsenkorvissani.

Mahdottomalta.